Uusi alku

Hääblogi on ollut tauolla, sillä en ole osannut kirjottaa lainkaan, koska epävarmuus häiden suhteen on pyörinyt voimakkaasti mielessä. Tänään vihdoin teimme ison päätöksen siirtää häitä vuodella eteenpäin. Olen helpottanut päätöksestämme ja ennen kaikkea iloinen, ettemme ole maksaneet mitään varausmaksuja palveluntarjoajille, jonka vuoksi häiden siirtäminen onnistuu melko vaivattomasti muutamalla sähköpostilla ja soitoilla. Uudet suunnitelmat ovat tokiJatka lukemista ”Uusi alku”

Häävuosi on alkanut – Mitä on vielä hoitamatta?

Tuntuu uskomattomalta, että tänä vuonna me menemme naimisiin! Paljon olemme jo onnistuneet järjestämään asioita, mutta vielä on runsaasti tehtäviä hoitamatta. Minusta ainakin on vaikeaa hahmottaa, milloin mikäkin tehtävä kannattaa hoitaa, kun suunniteltavaa on valtavasti. Olen koonnut alle karkean suunnitelman, jonka toivon hyödyntävän myös sinua. 12-6 kk ennen häitä Vieraslistan kokoaminen Hääbudjetin suunnittelu ja hääsäästötili JuhlapaikanJatka lukemista ”Häävuosi on alkanut – Mitä on vielä hoitamatta?”

IIKS TAKAPAKKIA!

Meillä on häihin aikaa alle 10 kuukautta ja nyt jo iski ensimmäinen (onneksi loppujen lopuksi mitätön) ”takaisku”. Joka aluksi kylläkin harmitti! Olin päässäni suunnitellut ihanat ja tunnelmalliset pöytäkattaukset, jossa säihkyy runsas valovirta. Pidän aidosta valosta ja olin ajatellut, että meidän häissä tulisi olemaan paljon kynttilöitä tuomassa romanttista tunnelmaa (vaikka heinäkuussa ei olekaan vielä kovinkaan pimeää).Jatka lukemista ”IIKS TAKAPAKKIA!”

Ensimmäinen kaasoviikonloppu – Häiden teemavärit on valittu!

Vietimme kaasojeni kanssa aivan ihanan viikonlopun, jonka aikana saimme fiilistellä tulevia häitä. Kerroin heille yksityiskohtaisemmin ajatuksiani koristeluista, kukista, kaasojen ja bestmanien mahdollisista rooleista juhlapäivänä ja tulevasta ohjelmasta. Viikonloppuun kuului olennaisesti paljon hyvää ruokaa ja viiniä. 😊 Pidimme kaasoviikonlopun melko aikaisin, koska halusin kuulla kaasojen mielipiteitä ja ajatuksisia koristeluista ja häiden teemaväreistä. Heidän mielipiteet merkitsevät minulleJatka lukemista ”Ensimmäinen kaasoviikonloppu – Häiden teemavärit on valittu!”

Valitsen sinut! – Vinkit vieraslistan laatimiseen

Vieraslistan teko oli mielestäni kurjin asia häiden suunnittelussa, koska kaikkia ei pysty ainakaan meidän tapauksessa mitenkään kutsumaan. Mielestäni mikään ei olisi ihanampaa kuin häät, johon olisi mahdollista kutsua kaikki, ilman mitään karsimista! Vieraslistan tekoon vaikutti meillä kaksi asiaa: budjetti ja juhlatila. Budjetti tietenkin nousee juhlavieraiden määrän myötä ja juhlatila vetää rajallisen määrän ihmisiä. Jos haluaisimmeJatka lukemista ”Valitsen sinut! – Vinkit vieraslistan laatimiseen”

Create your website at WordPress.com
Aloitus