Suomen häämatkakohteet TOP 5

Häämatkaksi olimme aiemmin suunnitelleen Interrail-matkan Euroopan halki. Toki ajatus ei ole poistunut vielä mihinkään ja on ehdottomasti vielä toteutettava tulevaisuudessa. Viime aikojen tapahtumien vuoksi kotimaanmatkailu on herättänyt kiinnostusta myös häämatkan osalta. Aloin selaamaan erilaisia matkakohteita Suomesta ja nyt alkaa tuntua siltä, että minun on ehdottomasti nähtävä Suomea paljon lisää. Minun TOP 5 häämatkakohteet Suomessa KASNÄS:Jatka lukemista ”Suomen häämatkakohteet TOP 5”

Ikimuistoinen häämatka – vinkit matkan järjestämiseen

Olen vihdoin saanut opinnot tältä erää päätökseen, joten näin joululomalla on hyvä hetki alkaa suunnittelemaan tulevaa häämatkaa. Hääparit usein odottavat häämatkaltaan yllättävän paljon ja myös monet läheiset ovat melko aikaisin kiinnostuneita häämatkan kohteesta ja kestosta. Miten sitten järjestää häämatkasta täysin erilainen kuin muista lomamatkoista? Tietysti matka on jo itsessään ainutlaatuinen tuoreena avioparina. Haluaisin kuitenkin itseJatka lukemista ”Ikimuistoinen häämatka – vinkit matkan järjestämiseen”

Create your website at WordPress.com
Aloitus